torstai 22. tammikuuta 2015

Laivaitkut

Kerroin aikaisemmin Myrskytaulusta josta tuli sammakkotaulu. Kun maalasin Myrskytaulun päälle Sammakkotaulua, vierelläni istui kaksi pikku poikaa. Toinen pienempi vuoroin kauhisteli vuoroin ihasteli sammakoita ja isompi itki menetettyä laivataulua. Itku ei meinannut millään loppua vaikka lupasin uuden laivataulun maalata. Poika itki sitä taulua vielä seuraavana iltanakin. Nyt on uusi laivataulu maalattu. Aika paljon erinlainen tuli, kuin Myrskytaulusta. Tämä uusi taulu sai nimekseen Kesäyö ja enemmän nuo laivat muistuttavat purjeveneitä kuin laivoja, mutta pojalle kaikki vedenpäällä liikkuvat ovat vielä laivoja.


Kesäyö 70*50 cm

Vauvasta asti olen matkustellut Tukholma- Turku väliä. Laivan kannelta ollaan huiskuteltu vastaan tuleville purjehtijoille. Oletteko koskaan laivan kannelta nähneet vihaista purjehtijaa? Joskus ovat kyllä tosi keskittyneitä veneen ohjaamiseen, mutta useimmiten sieltä joku aina hymyssä suin huiskuttaa ohikiitävälle matkustajalaivalle. En ole koskaan kunnolla ollut purjehtimassa, kerran nuoruudessani olen ollut purjeveneen kyydissä, mutta silloin ei purjeita nostettu, ajeltiin vaan ihan rannassa.. Se oli muuten minun syntymäpäivä ja jossain Oulun rannikolla. Olin käymässä yhden ystävän luona ja hän järjesti minulle syntymäpäiväillaksi pienen purjehdusreissun. En muista kuinka mones syntymäpäivä oli.. Olisinko täyttänyt 20 tai 21? Kauan sitä jo on.

Tämä alla oleva taulu ei yhtään lohduttanut poikaa, vaikka tässäkin on laivoja.

Satama 70*50 cm

"On laiva valmiina lähtöön 
se kaukomaille käy 
missä taivaalla illan tullen 
ei pohjan tähteä näy
 

Kun nousee purjeet purren 
ja köydet irrotetaan 
käymme ystävä armas surren 
sua jäämme me kaipailemaan
 

Me tiedämme että sä lähdet 
vain koska muuta et voi 
ja me toivomme että nyt sulle 
pian taas laulu onnesta soi
 

Me kanssasi riemuita saimme 
ja katsella maailmaa 
monta ihmettä näytit sä meille 
jotka nyt meitä lohduttaa saa
 

Ja jollet sä luoksemme tulla 
vois milloinkaan uudestaan 
niin kuitenkin sydämissämme 
sua vain aina muistellaan "
(Peppi Pitkätossun lähtölaulu, Arja Koriseva)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.