RIUDE

Moikka,
 olen Riitta Kalliokoski, Kuuden lapsen äiti Nurmijärven Perttulasta. Olen syntynyt ja kasvanut Tukholmassa. 27 vuotiaana muutin perheeni kanssa pohjois Ruotsiin ja 30 vuotiaana etelä Suomeen. Opiskelin aikoinani kokiksi, kylmäköksi meinasin vielä lähteä leipuriksi opiskelemaan, mutta se jäi, kun töihin piti lähteä tienaamaan. Lapsena haaveilin arkkitehdin ammatista, piirtelin ja suunnittelin taloja. Nyt aikuisena nuo haaveet ovat taas tulleet takaisin. Perustettiin 2011 vuonna mieheni kanssa Huone1 Oy, suunniteltiin In ja Out mallisto, seuraavana vuonna jouduttiin myymään liiketoiminta. Ilokseni uudet omistajat ovat saaneet yrityksen pyörimään paremmin kuin me. Silloin päätin, että viimeistään kymmenen uoden päästä, minulla on uusi ammatti, jotain suunnitteluun liittyvää. Vielä tässä mietin mihin kouluun haen. Nuoruudessani harrastin maalaamista ja piirtämistä. Minulla oli noin 20 vuoden tauko maalaamisen suhteen. Kokkikoulussa oli valinnaisena yksi kurssi kuvataidetta. Opettaja yritti, monta kertaa saada minut vaihtamaan koulutusta kuvataide puolelle. Kieltäydyin, olinhan jo opiskellut puolitoista vuotta Ravintolapuolella ja samanverran oli jäljellä.. Ei, ei nuorena tyttönä piti koulu saada äkkiä loppuun, että pääsee töihin. Parikymppisenä jäi sitten koko maalaaminen muitten harrastusten varjoon, sitten tuli perhe ja lapset. 2013 jouluna sain mieheltäni kaikkein parhaimman joululahjan. Akryylimaalit ja pensselit. Nyt olen sitten maalanut, maalanut ja nauttinut. Ihanaa maalta oikeen kunnolla monen vuoden jälkeen.
Mietin miten singneeraan tauluni, RK tuntui tylsältä ja ei sano mitään, voi olla vaikka kuka R:llä ja K:lla alkava, R Kalliokoskia on paljon, Riitta Kalliokoskia on monta... Riitta Kalliokoski on aika pitkä nimi. Aivan liian monta kirjainta.. Riude, viisi kirjainta ja sillä mennään.. :)
Mistä moinen ruma nimi kuin Riude? Siskoni käyttämä lempinimihän se on. Ei mua kukaan muu Riudeksi kutsukkaan, kuin oma rakas siskoni. Riitta Kalliokoskia on monta, olen itse tavannut yhden ja jonkun toisen Riitta Kalliokosken sähköposteja tulee minulle tuon tuosta. Milloin hevosen kengityslaskuja, milloin vuohen rehun tilausvahvistuksia tai jonkun yhtiön kokouskutsuja. Minulla ei ole hevosia, eikä vuohia ja harvemmin istun yhtiökokouksissa.
Nyt teidän pitää vaan muistaa, että taulut joissa on signeeraus RIUDE on Nurmijärveläisen Riitta Kalliokosken tekemiä.

Hei,
Vem är Riude? Jag heter egentligen Riitta Kalliokoski. Efternamnet låter nästan polskt, men är finska och betyder Bergfors. Jag är född i Stockholm och flyttade till norra Sverige med min familj när jag var 27 år. Precis innan jag fyllde 30 flyttade vi till södra Finland. Nu bor jag, min make,  sex ungar och en katt i en villa i Perttula, Nurmijärvi.
Som ung studerade jag till kock och kallskänka, men kände direkt efter att jag tagit studenten, att jag valde fel. 2011 startade jag och min make Huone1 Oy, vi ritade och planderade In- och Out produkterna/ byggnadern. Året därpå var vi tvugna och sälja verksamheten. Att de nya ägarna har fått verksamheten att gå runt glädjer mig. Då bestämde jag mig att inom 10 år ska jag ta ett nytt examen. Vad det blir får vi se, än så har jag tid på mig. När jag var barn ville jag bli arkitekt och ritade och planerade en massa hus. I min ungdom målade jag väldigt mycket, med vattenfärger, akryl och olja och ritade med kol. Sen blev det en massa andra hobbyer, familj mm. målarfärgtuberna torkade ut..
Julen 2013 fick jag en de bästa julklapparna jag någonsin fått i vuxen ålder. Min make hade köpt akrylfärger och penslar till mig. O vilken lycka. Nu har jag målat, målat och njutit. Vad härligt det är att måla efter alla dessa år.
Varifrån kommer namnet Riude? Riude är ett smeknamn som min kära syster använder, annars kallas jag bara för Riitta (uttalas Rita). Ett alldeles vanligt finskt flicknamn. Varför signerar jag mina tavlor med Rude är för att Riitta Kalliokoski kändes för långt och vanligt, RK för kort o tråkigt, R Kalliokoski kan vara en  kändes även det fö långt så det fick bli Riude. Nu får ni försöka komma ihåg att Riitta Kalliokoski från Nurmijärvi, Finland signerar sina tavlor med namnet RIUDE.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.