keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Jouluinen popup taidekahvila joulukuun ensimmäinen viikonloppu / Pop up Cafe den fösta helgen i december


Moikka taas.

Viimevuonna meillä oli Nurmijärven Myllykukossa Pop Up Taidekahvila. Meillä oli niin hauskaa ja asiakkaita riitti mukavasti, joten päädyttiin tekemään siitä perinne. Tänä vuonna järjestämme Pajusirkun ja Luovuudenpistoksen PopUp taidekahvilan Joulukuun ensimmäisellä viikolla viikonloppuna Nurmijärven kirkonkylän keskustassa. Paikka löytyi Keskustieltä.

Tulossa siis Pop Up Taidekahvila jouluisissa tunnelmissa.
Pajusirkulla myynnissä ja näytteillä mm akvarelleja ja kortteja.
Luovuuden pistoksella akryylimaalauksia, tussipiirroksia, puukoruja ja Kellokoski design tuotteita.
Luovuudenpistos puukorut/ träsmycken Handmade by Taneli and Riitta



Puukorut on uusi luovuudenpuuska, jota minä ja mieheni ollaan toteutettu syksyn aikana.
Tussipiirroksia olen väsänyt pitkin syksyä, kun en ole jaksanut pensseleitä ja maaleja ottaa esille.
Tussipiirrosten aiheina mm kelopuut, heinät ja höyhenet, muutama jouluaiheinenkin piirros on eksynyt joukkoon. A3 ja A4 paperille piirrettyjä.

Marraskuussa mainostetaan tapahtumaa lisää..

Kort o gott på svenska denna gång: Pop Up Konst cafe första helgen i december med Pajusirkku och Sting av kreativitet i Nurmijärvi Kyrkby.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.